PORTFOLIOT PAKETISSA!

Pitkällisen uurastamisen ja valvottujen öiden jälkeen kakkosten päättötyöt eli portfoliot ovat valmiita ja arvioituja. Portfolioiden valmistaminen huipentui tarkastustilaisuuteen jossa valokuvaajat Kati Koivikko ja Nico Backström antoivat palautetta, rohkaisua, kehuja ja kehitysajatuksia. Tilaisuus meni oikein hyvin ja oppilaat saivat synninpäästön. Kaikenkaikkiaan 9kpl portfoliokansioita / laatikkoja sisälsivät hämmentävän hyviä kuvia kaksi vuotta valokuvausta opiskelleilta tyypeiltä. Hyviä tyyppejä ovat olleetkin! Arviontitilaisuudessa huomattiin, että panostaminen, kuvaamisen treenaaminen ja työn tekeminen kunnolla kannattaa. Jälki oli hyvää ja kokonaisuudet hallittuja. Pisteet kotiin!

Kevätaurinko paistoi ihanasti koko päivän ja jännityksen lauettua ykkös- ja kakkosvuoden opiskelijat pääsevät ansaitulle kesälomalle. Pari päivää vielä Muurlassa ja ovet aukeavat kesälle! Onnea kaikille kakkosille hyvin tehdyistä päättötöistä ja ykkösille tsemppiä seuraavaan vuoteen! Uudet haasteet ovat edessä uuden vastaavan opettajan, Jari Kauton kanssa, joka tulee luotsaamaan valokuvauslinjaa tästä eteenpäin, joten onnea myös uudelle opettajallekin! Toivotaan lämmintä ja rentouttavaa kesää kaikille; nykyisille, entisille ja niille tulevillekin opiskelijoille!

Muurlan Opisto / VK

Näyttelystä tuli hieno!

Nyt kun juhlaputki on viimein katkaistu ja palataan arkeen, pääsemme taas kertomaan Muurlan valokuvaajien kuulumisia! Oohlalaa-näyttely on edelleen meneillään, joka iikka sinne katsomaan hienoa kuvasaldoa ennen äitienpäivää, jolloin sitten otamme työt pois ja pakkaamme ne piiloon. Palataan kuitenkin vielä hieman avajaishumuun, sillä silloin oli ihana, jopa kesäinen tunnelma keskellä Helsinkiä Kalevankadulla..

Hyörinä Galleria OmaHuoneessa alkoi tasan viikko sitten maanantaina, jolloin aloitimme ripustuksen kahden opettajan johdolla. Mukana oli myös "ripustustyöryhmäksi" kutsuttu pieni porukka; Jim, Jukka, Antti ja Liisa (joka tosin oli enemmän tarkkailevana kahvinjuojana, mutta paikalla kuitenkin!). Availimme töitä kuplamuovit ympärillä leijuen ja saimme pikkuhiljaa käsityksen siitä mitä näyttelystä oikeasti tulisi. Monia töitä esiteltiin opettajille ensi kertaa vasta siinä hetkessä. Syystä tai toisesta. Edellisvuosiin verrattuna työt olivat hieman isompia ja tuntui että värikuvia oli hieman enemmän kuin aiemmin. No, tiedä häntä. Voihan olla että se oli vain ihanan auringonpaisteenkin vaikutusta. Helsingissä oli nimittäin alkamassa mahtava kesäkeli. Ilman lämpötila 20 astetta ja oli suorastaan paahteista! Värit (ja hymyt ihmisten kasvoilla) alkoivat olla parhaimmillaan puistoissa ja kaduilla. Vihdoinkin kesä!

Aloitimme ripustuksen asettelemalla kaikki työt Gallerian seinämille. Pikkuhiljaa hahmottui, miten saisimme molemmista pienistä huoneista vahvat ja dynaamiset. Seurasimme miten kuvat toimivat keskenään yhteen samassa tilassa ja miltä ne näyttivät milloin minkäkin työn kanssa vierekkäin. Kaikki ei sopineet yhteen. Tietenkään. Pyöritimme kuvia n. tunnin, ja järjestys oli löytynyt. Mahtavaa! Sen jälkeen alkoi armoton naulojen nakkaaminen. Sitä ennen suurimpaan osaan töistä oli kuitenkin laitettava kapakoukut töiden taakse, sillä työt oli pohjustettu kapalevyille siistiksi. Monia töitä oli pohjustettu myös alumiinille, osa oli kehystetty. Kaiken kaikkiaan tämä porukka oli hoitanut ripustustekniset asiat hienosti. Liekö siitä muistutettu moneen kertaan..?

Jim toimi ylimpänä ripustusmestarina ja saimmekin aikaan tehokkaan menon. Joka käänteessä työtä dokumentoi Kirmo, jolta odotetaan kuvia tänne blogiinkin pikapuoliin. Suitsait sukkelaan oli kuvat seinillä ja pystyimme viimeistelemään tilan. Jotta homma ei ihan kuulostaisi lastenleikiltä, meni näyttelyn pystyttämiseen oikeasti koko päivä. Kello löi kuusi ja saatoimme lähteä hyvillä mielin koteihimme. Sillä aikaa tarjoilutyöryhmä valmisteli tärkeää tehtäväänsä huolella.

Seuraavana päivänä hyvissä ajoin ennen avajaisia saapuivat ihana syömiset ja juhlakuohut. Sampo oli kokki-tyttöystävänsä kanssa loihtinut mitä herkullisimpia pikkueväitä, jopa jälkiruoka-kaakkusia! Roosan oli vaikeaa pitää näppejään irti herkuista ennen kuin kello löi viisi. Hellu ja Heini asettelivat syömiset kauniisti tarjolle sillä aikaa kun muut siivosivat ja luuttusivat lattiat puhtaaksi. Roosa ja Jim lähetettin hakemaan jäitä kuohuviinejä varten, jotta juomat saataisiin kylmiksi. Esittelykansio saatiin viime tinkaan kasaan, mutta onneksi Sanna ja Heidi olivat tehneet hyvää työtä printatessaan porukan kuvia ja tekstejä. Kansiota on mukava selailla samalla, kun tutustuu näyttelyyn. Anna valmisti lehdistölle tarkoitetut cd:t, joita on näyttelytilassa tarjolla. 

Kello löi viisi ja porukkaa alkoi pikkuhiljaa virrata sisään. Paikalle tuli useita valokuvauksen opettajia, ystäviä, sukulaisia, entisiä opiskelijoita ja näkyipä juhlahumussa myös Opiston Paavo ja Sirkkukin, he kun pitävät perinteistä kiinni kunniakkaasti ja toivat suuren kuohuviinipullon matkassaan. Onnea näyttelyn pitäjille! Gallerian ilma alkoi lämmetä ja osa porukasta viihtyikin ulkona auringonpaisteessa. Muistelimme, että pari vuotta aiemmin näyttely pidettiin maaliskuun tietämillä, jolloin katoilta tippui valtavia jäälaattoja kadulle. Nyt ei ollut lunta eikä jäätä mailla halmeilla, jos ei kuohuviinin viilennykseen tarkoitettuja jäitä oteta huomioon. 

Juhlien jatkopaikan valitsi Sissi (hyvänä Helsingin yöelämä-tuntijana) ja päädyimme pieneen Hiutale-baariin Annankadulle. Hiutaleessa soi mitä mahtavin musiikki, erään tuntemamme suuren valokuvaajan toimesta. Tanssijalka vipatti vaikka tanssilattia puuttui! Ilta meni kaikenkaikkiaan mukavasti. Viimeisimmät meistä näkivät myös julkimoita, mm. poppari Antti Tuiskun ja viulisti Pekka Kuusiston. pitkä tovi vietettiin jutellen myös valokuvaaja Jouko Lehtolan kanssa. Väsyneinä mutta onnellisina väki laahusti omiin koloihinsa. Ylpeänä tunnustamme, että opettajat sisukkaasti viihtyivät viimeisinä Hiutaleessa, ei muuta kun kebabin kautta kotiin!

Kiitos kaikille! Oohlalaa-valokuvanäyttely on avoinna sunnuntaihin 11.5. asti. Galleria on avoinna arkisin 12-19, viikonloppuisin 12-16. Tervemenoa!

Muurlan opisto / VK

  Hei nyt se on valmis!

  Tervetuloa Muurlan Opiston Valokuvaajien kevätnäyttelyyn! Oohlalaa!

  (Upean flyerin tekivät Roosa ja Jukka. Kuva on Sampo Hirvosen, kaikki VK1)

Raastis raastaa, mutta helmiäkin on luvassa..

Nyt kun Raastinrauta-kurssi on käynnissä ykkösillä, voidaan kertoa kaikelle kansalle, mitä kurssilla on tähän mennessä tapahtunut. Aikaisemmat opiskelijat voivat sitten naureskella tapahtumille ja nostalgisoida omia kokemuksiaan.

Raastinrauta on nimensä mukainen raastava ja palasiksi ihmisen mahdollisesti laittava kontaktikuvauskurssi. Tarkoituksena on ottaa kontaktia tuntemattomaan toiseen ihmiseen kadulla urbaanissa ympäristössä. Mennä lähelle, uskaltautua kysymään pientä vapaata hetkeä ja vielä kuvatakin pitäisi. Käytetään perinteisesti mustavalkoista filmiä. Ensimmäinen filmi kuvataan todella läheltä n. 30-45cm:n päästä kasvoista ja seuraavat kaksi ihmisolioita vapaasti kierrellen ja kaarrellen, mutta kontaktia kuitenkin ottaen. Useammankin filmin voi toki polttaa! Mustavalkoisen filmin käyttö yksinkertaistaa ja joskus myös kaunistaa. Haastavuus syntyy, kun täytyy jatkuvasti kerta toisensa jälkeen ylittää itsensä, vaikka jokainen tai melkein jokainen vastaantulija kieltäytyisikin kuvasta. Haastetta tuovat oma ujo mieli, kuvaustekniset ominaisuudet esim. rankkasateessa ja rakkoiset jalat. Yhteensä kuvia tulisi löytyä vähintään kahdestakymmenestä ihmisestä, joista kukaan ei ole kuvaajan tuttu, sukulainen, kaveri, isä, serkku tai muukaan lähiomainen. Siis kaikki tyystin tuntemattomia henkilöitä. Tällä kertaa ykköset saivat kuvata ensisijaisesti vain Turun kaupungissa, toissijainen vaihtoehto oli Salo.

Kurssi pohjautuu vahvasti katu- ja kontaktikuvauksen historiaan. Suomen starat Jouko Lehtola ja Stefan Bremer tietysti etunenässä kertovat kuvillaan kulttuurisia ja historiallisiakin asioista suomalaisesta yhteiskunnasta. Muitakin löytyy hienoiksi esimerkeiksi: Caj Bremer, Ismo Hölttö, Markus Jokela, Ben Kaila jne. Ulkomaisistakin löytyy enemmän kuin tila antaa myöden; Paul Strand, Henri Cartier-Bresson, Bill Brandt, Eugene Atget, August Sander, Diane Arbus, ja vaikka ketä muita. Kaikki osaltaan antavat jotakin ja ovat ammentaneet jotakin katu- ja kontaktikuvauksesta. Olennaisena asiana on ratkaisevan hetken vangitseminen, mutta myös henkilöohjaus. Miten saan kuvaajana luottamuksen syntymään kahdessa sekunnissa ja miten sinnikkyys lopulta palkitaan? Hyvät kengät ja sitkeä päättäväinen mieli ovat hyvästä, sekä tietysti myös kyky nauraa itselleen kun kaikki ei ihan sujukaan parhain päin.

Turku taisi olla kuvauspäivänä aika sateinen ja harmaa ja ihmiset tietysti sisäänpäin kääntyneitä. Mutta niistä kuvista, joita esiteltiin pinnakkaismuodossa tänään perjantaina löytyi myös helmiä! Kun vähän piiskaa itseään (tai opettaja piiskaa hieman opiskelijaa) syntyy yleensä myös jotain aivan erityistä. Ja mkä olisikaan ihmeellisempää kuin nuo mielenkiintoiset kasvot, elämät ja ihmiskohtalot tuolla kadunkulmassa tai torinlaidalla!

Nyt opiskelijat kuvaavat vielä lisää ja viikon päästä perjantaina on kritiikin hetki. Jokainen valitsee omasta kokoelmastaan 5-7 kuvaa ja vedostaa suureksi ja kauniiksi. Lisäksi tuodaan kaikki pinnakkaiset esille, jotta nähdään mielenkiintoisia kehitystarinoita. Milloin oli huono hetki, jolloin tuli kuvattua kauaa pieniä selkiä ja milloin taas huippuvalokuvaaja oli aallonharjalla. Perinteisesti kurssin on ollut ikimuistettava, hyässä tai pahassa!

Muurlan opisto/VK

Ps. Menkääpä tutustumaan Helsingin Kaapelitehtaalle Valokuvauksen Opiskelijat ry:n eli VOry:n kevätnäyttelyyn. Se on avoinna Jukka Male -museossa lauantaista alkaen.

Melkoinen raastinrauta..

Kevät on edennyt hurjaa vauhtia Muurlassakin. Kun muuttolinnut saapuivat Varsinais-Suomen ylle, lensivät valokuvauslinjan kakkoset työharjoittelupaikkoihinsa oppimaan ja tutustumaan, rehkimään ja stressaamaan. Ihanaa! Tulee oikein hyvä olo kun saa lähettää lapsukaiset (ne yli kolmekymppisetkin) tositoimiiin työnantajien käskytettäviksi, omatoimisiksi, ahkeroiksi ja aktiivisiksi. Jotkut joutuvat varmasti kokemaan työharjoittelunsa aikana myös kahvinkeittäjän epämieluisan roolin, mutta toivon tietysti (ja myös uskon) että opiskelijamme pääsevät ihka oikeisiin kuvaus- ja assarihommiin lehtiin ja studioille. Työharjoittelupaikkojen saaminen oli ensi alkuun vaikeaa, mutta jotakuinkin 95% sai lopulta harjoittelupaikan ja se oli nimenomaan kiinni omasta aktiivisyuudesta. Sille nostetaan hattua!

Sillä aikaa kun kakkoset tekevät työtä käskettyä, hoitavat ykköset monia monituisia tärkeitä asioita Opistolla. Perinteisesti kevätkauden pari viimeistä kuukautta on täynnä sellaisia hankkeita, joissa vaaditaan omatoimisuutta ja sinnikkyyttä. Kukapa ne kuvat kuvaisi jos ei kissa itse. Tarkoitan siis valokuvaaja itse. Tällä viikolla käynnistyy ykkösillä jännittävä "Raastinrauta"-kurssi, joka herättää aina entisissä ja pian myös nykyisissä kurssin käyneissä opiskelijoissa sympaattisia, lämpimiä ja myötätuntoisia ajatuksia. Ohjelmassa on siis kevään tiukin puristus lyhyessä aikataulussa. Jotta kurssin idea ei paljastuisi liian aikaisin ykkösille, kerron tarkempia tietoja siitä vasta myöhemmin.. Jännitystä elämään! koittakaa kestää..

Näyttelyjä ja asiaa lehtikuvauksesta..

Tulevana keskiviikkona Muurlan valokuvaajat jalkautuvat Helsinkiin tutustumaan näyttelytarjontaan. Valokuvanäyttelyt kuuluvat tärkeänä osana opiskeluun, on hyvä katsoa ympärillensä, kokea kuvia myös näyttelyiden muodossa. Ja joskus ollaan törmätty myös itse näyttelyn tekijöihin tai taiteilijoihin sattumalta. Niin, ja tällä kertaa toivomme myös parin vanhan Muurla-opiskelijan tapaamista!

Ensimmäisenä tutustumme Valokuvataiteen museon näyttelyihin ja erityisesti valokuvaaja Hannes Heikuran kuviin. Heikuran uusi komea kirja hankittiin jo Opiston kirjastoon, nimmarilla varustettuna tietenkin. Kaapelitehtaan jälkeen suuntaamme Kalevankadulle Hippolyteen, joka on siis Valokuvataiteilijoiden liiton oma galleria. Siellä näemme valokuvaaja Ari Saarron näyttelyn "Paikkoja ja poistumisia".

Jossain vaiheessa alkaa varmasti nälkä kurnimaan, mutta kokeillaan ehdimmekö kipaista Luova.fi-galleriaan, joka on aika uusi paikka Helsingin Albertinkadulla. Ainakaan Muurlan valokuvaajat eivät ole paikassa käyneet vielä. Sieltä löydämme valokuvaaja Lauri Mannermaan töitä sekä myytäviä valokuvakirjoja. Näyttelyiden viimeiseksi jätetään iso Nan Goldinin näyttely Kiasmassa.

Melkoinen ohjelma! Kestävyyttä pitää kuitenkin vielä löytyä, sillä iltapäivän ja alkuillan ohjelmassa on luentoa lehtikuvauksesta, ja opiskelijat esittelevät lehtikuvaustyöpajan tehtävät kritiikissä Studio A43:ssa Vallilassa. Lehtikuvauksen luentoa ja kritiikkiä pitää valokuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen, joka on viimeiset kaksi vuotta toiminut Suomen Lehtikuvaajat ry:n puheenjohtajana, viimeisimpänä tehtävänä hän on ollut järjestämässä mm. Vuoden lehtikuvat 2007 -kilpailua. Ja nyt Helsinki-päivämme ympyrä sulkeutuu, sillä Vuoden 2007 lehtikuvaajaksi valittiin Hannes Heikura!

Huom! Tampereella kävijöiden kannattaakin katsastaa Vuoden lehtikuvat 2007 -näyttely, joka on esillä TR1-galleriassa 13.huhtikuuta asti, Väinö Linnan aukio 13. Myöhemmin näyttely tulee Helsinkiin, Luova.fi-galleriaan. Olkaapa kuulolla ja silmät auki!

Muurlan Opisto / VK

Kevät täynnä ohjelmaa!

Lapin tunnelmista takaisin Muurlaan. Opistolla käy kova kuhina; kakkoset valmistautuvat työharjoitteluun, joka on ohjelmassa huhtikuussa. Harjoittelupaikkoja on löytynyt hyvinkin, mutta vielä tarvitaan muutamalle täydennystä. Suurin osa suuntaa journalistisen kuvan harjoittelupaikkoihin, lehtiin tai lehtitaloihin. Monet opiskelijoistamme ovat myös hakemassa jatkokoulutukseen eripuolille Suomea ja ennakkotehtävien tahti kiristyy pikkuhiljaa. Sekin näkyy pienenä sähköistymisenä Opiston käytävillä. Mitä lähemmäs maaliskuun loppua mennään sitä suurempi tohina on.

Kaiken tämän lisäksi perinteeksi muodostuneen Hoi!-lehden tekeminen on aloitettu hyvissä ajoin, kuvien ja tekstien deadline oli juuri eilen ja kuvatoimitus kokoontuu lähipäivinä katsastamaan saldon. Ensimmäisen kokoontumisen perusteella asiat olivat suht hyvällä mallilla. Kuvat joita näimme olivat mielenkiintoisia ja yllättävän reissupitoisia.

Viimeisenä vaan ei suinkaan vähäisempänä, mielessä ja vatsanpohjassa kihelmöi kevätnäyttely! Saimme kuin saimmekin näyttelyajan ja voimme kutsua yleisön tutustumaan kuvatarjontaan huhtikuun lopusta alkaen. Varsinainen näyttelyflyeri laitetaan tänne blogiin mahdollisimman pian, mutta sitä ennen voitte jo varautua: Muurlan Opiston valokuvaajien kevätnäyttely Galleria OmaHuoneessa 30.4.-11.5., Näyttelyn teemana on mikäs muukaan kuin KEVÄT!

Hipheijaa se tulee! Kevät nimittäin! Kaikille mukavaa kevään odotusta.. Muurlan Opisto / VK

Lappi-sessio Opistolla

Valkeat tunturimaisemat ovat tosiaan olleet vain öisissä unissa luonamme. Sää on etelässä ollut karmiva: musta ja märkä. Ilmastonmuutos on nähtävillä lukuisista syysmyrksyn kaltaisista ilmiöistä ja tietysti siitä, että etelään on saatu lunta ainoastaan Helsingin Paloheinän kilometrin pituisen latureitin verran. Sekin suli jo muutama päivä lumettamisen jälkeen. Uskomatonta!

Siitäkin syystä oli syytä palata takaisin muistoihin. Perinteiseen tapaan varaamme reissumme jälkeen lukujärjestyksestä tilaa LAPPI-sessiolle, jolloin jokainen matkalainen esittelee omat kuvansa koostettuna muille opiskelijoille ja henkilökunnalle. Tosin henkilökuntaa ei taaskaan ollut paikalla kuvia katsomassa, mutta ykkösiä ja yksi sarjislainen kylläkin. Viimeistään Lappi-session kuvia katsellessa huomaa, että ihminenkin on laumaeläin. Vaikka kuvattavaa olisi ollut hurjasti, ovat otokset aikalailla keskittyneet samoihin kohteisiin, samoihin päiviin tai hetkiin. Jokatapauksessa oli hienoa nähdä kuvia, jotka olivat todella hienoja, TIETYSTI! Nautimme session ohessa namuja ja musiikkia ja kerroimme kuvien yhteydessä tarinoitamme tapahtumista ja tilanteista. Nauruhermotkin olivat kovilla! Näimme myös vihdoin (melkein..) jokaisen opiskelijan tekemän Ristiriita-tehtävän. Tässä esittelemme muutamien opiskelijoiden hienoja kuvia reissun päältä, nauttikaa!

 Ailigastunturi (kuva: Liisa)

 Hiihtohissin asukki (kuva: Jim)

 Valokuvaaja (kuva: Jim)

 Kelkassa kohti tunturia (kuva: Anne)

 Heini tunturissa (kuva: Sissi)

 Nippu valokuvaajia (kuva: Liisa)

 Karasjoen rinne (kuva: Liisa)

 Norja (kuva: Salla)

 Ristiriita tämäkin (kuva: Salla)

 Jääkiteitä (kuva: Salla)

  Ihana poro (kuva: Anne)

 Taljat (kuva: Sissi)

 Liisan uusi kampaus (kuva: Salla)

 Aurinko (kuva: Salla)

 Motoristi tunturissa (kuva: Liisa)

 Poroerotuspaikalla (kuva: Sissi)

 Virallinen yhteiskuva

Kaikenkaikkiaan reissu karigasniemelle oli todellakin onnistunut ja hieno. Meillä oli todella mukavaa ja opiskelijat saivat keskittyä kuvaamiseen täysillä. Opimme varmasti kaikki toisistamme lisää ja mikä parasta, irtiotto arjesta antaa energiaa ja auttaa jaksamaan!

 Epävirallinen yhteiskuva

Oijoi! Ylös aikaisin!  Valokuvauksen opiskelijat Lapissa - Reissun viimeinen päivä!

Kello oli soittamassa jo seitsemältä. Uninen mökki koitti kammeta itseään hereille siivouspuuhiin. Ja loput kamatkin piti saada ahdettua kasseihin! Ulkona oli vielä ihan pimeää, kun ensimmäinen urhea hipsi suihkuun. Loput raottelivat silmiään pikkuhiljaa. Edessä oli vuorokauden matkustus-urakka.

Saimme mökit siivoon kuntoon vauhdikkaasti. Raikas pakkasilma virvoitti mielen. Koitimme mahduttaa Norjasta ostetut tuliaiset (vohveliainekset, juustot, pähkinät, musiikit jne.) sellaiseen muotoon, että vielä pystyimme suoriutumaan omista kantamuksista. Jotenkin reissussa tavarat aina suurentuvat. Ratkaisematon mysteerio? Taksi tuli hakemaan meidät oven vierestä, joka oli siinä tilanteessa oikein mukavaa! Mahduimme juuri ja juuri tilataksiin. Kuski oli hämillään, meillekään ei tullut mieleen sanoa että peräkärryä olisi ehkä tarvittu..

Lunta alkoi tipahdella hissuksiin kun odottelimme Eskelisen linjan lähtöä kievarin edessä. Joku sai tekstiviestiä etelässä riehuvasta lumimyräkästä. Odotettavissa oli vuosisadan myrsky. Näytti kuitenkin silä että myrsky pyyhältäisi ylitsemme vasta kun olisimme unten mailla junassa, joten emme jaksaneet huolestua. Pyry alkoi kuitenkin voimistua. Bussi lähti liikkeelle keinahdellen. Kylällä joku hieman laitapuoleisessa pyrki vielä bussiin sisään, mutta kuski ei ollut huomaavinaankaan. Tyyppi ehtisi varmaan seuraavaankin bussiin.. Onneksi tämä kuski oli hieman rauhallisempi kuin tullessa.

Matkalle sattui muutama erikoinen este. Jossain vaiheessa kuski jarrutti voimakkaasti kun pieni lauma poroja oli eksynyt tielle ja lähti tietysti laukkaamaan auton edellä kohti Helsinkiä. Välillä koitimme ohittaa, vaikka tuntui siltä että joku laumasta jää alle. Huutelimme kuskille neuvoja ja varoituksia. Ei haluta enää nähdä kuolleita poroja! Lauma juoksi edellä monta kilometriä, lopulta aivan nääntyneinä. Vihdoin pitkän matkan jälkeen läkähtynyt johtajaporo tajusi hypätä sivummalle ja muut seurasivat perässä. Huhhuh! Matka jatkui ilman ruumiita..

Hetken päästä kuski löi jälleen jarrut kiinni. Mitä nyt? Tiellä makasi ilmeisesti tuulen voimasta irronnut peräkärryn kuomu. Ei muuta kuin nostamaan kuomua penkkaan. Ehkäpä joku sen löytää siitä myöhemmin. Matka jatkui. Pysähdyimme taas Inarissa, Ivalossa, Sodankylässä ja muutamassa muussa paikassa ennen Rovaniemeä. Kun takapuolet olivat tarpeeksi litteät olimme juna-asemalla. Hytit löytyivät nopeasti ja siirryimme ravintolavaunuun. Jotkut fiksut ja onnekkaat ehtivät napata asemalta kebabia mukaan. Hyvää oli kuulemma! Muut ravitsivat itsensä ravintolavaunun ei niin hyvillä tuotteilla. Edelliseen vuoteen nähden ateriatarjonnassa on tapahtunut selvää tason laskua. Esimerkiksi kaikki annokset tarjotaan kertakäyttöisistä huterista laatikonkaltaisista tarjoiluastioista. Ei hyvä! Matka jatkui hitaasti mutta varmasti kohti Helsinkiä. Juna rymisi eteenpäin ja porukkaa alkoi pikkuhiljaa tipahdella hytteihin. Viimeiset simahtivat vasta yön hämärässä.

Aamu koitti aikaisin, joillekin jo neljän maissa Tampereella. Toisille Tikkurilassa tai Helsingissä joskus seitsemän aikoihin. Väsyneet mutta onnelliset matkalaiset olivat saapuneet mustaakin mustempaan kaupunkiin. Satoi vettä ja oli inhottavaa. Mutta muistoissa välkkyi valkeat tunturimaisemat! Tapahtukoon palautuminen hitaasti ja säilötään lumen tuomaa energiaa pitkään ja hartaasti!

Muurlan Opisto / VK

Tähtikirkas taivas ja revontulet!

Viimeisen kirjoituksen jälkeen tapahtui paljon asioita! Taisimme olla nauttimassa poroerotus-visiitin jälkeen loistavaa sapuskaa Kievarissa ja laahustimme pikkuhiljaa kohti mökkejä. Askel painoi, mutta ohjelmaa oli vielä edessä. Ainakin osalla meistä! Olimme alustavasti sopineet kelkalla ajoa tai siis kelkka-ajon opettelua joen jäällä. Kun pääsimme mökeille alkoi jo hämärtää. Tekstiviestein sovimme kuitenkin kelkkatreffeistä joelle paikallisen pärinäpojan, Oulan kanssa. Mukaan lähtivät Hellu, Salla ja ope (esiliinaksi..). Vaikka taivas oli kirkas, juuri mitään ei nähnyt. piti kompuroida mäessä ja koittaa valaista hankea pienenpienellä taskulampulla. Jahas, jäällä päristiin jo!

Oula oli kiitettävän kärsivällinen ensimmäistä kertaa kelkkaa ajavien neitojen kanssa. Vauhti kun ei päätä huimannut. Varsinkin Salla innostui kelkkailusta niin ettei lopulta irti tahtonut saada. Kierroksia tuli monta ja lumi vaan pöllysi. Pikkuhiljaa alkoi kaasukäsi painaa enemmän ja saatiin vauhtia koneeseen. Kun kelkka kiisi jäällä, keskittyi Hellu ikuistamaan ajovalojuovia pitkällä valotusajalla. Kuvista tuli hienoja!

Kun varpaat alkoivat olla napakasti jäässä, päätimme lähteä takaisin mökkiin. Oula kuitenkin teki tarjouksen josta ei voinut kieltäytyä: Huimapää-Salla pääsi kiitämään kohti Ailigasta kelkan kyydissä! Ope ja Hellu jäivät rannalle ruikuttamaan, kun tyttö katosi paikallisen hurmurin mukana kauas horisonttiin. Sinne meni! Myöhemmin saimme viestejä upeista revontulista ja sensemmoisista. Viestittelimme ahkerasti kuulumisia myös Helsingin suuntaan, olihan tilanne vähintäänkin huolestuttava! Illan mittaan revontulet veivät mökkiläisetkin ulos tähtitaivaan alle. Vihreät ja jopa punaiset kuviot peittivät koko taivaan! Mahtoi olla upean näköistä esteettömältä tunturilta!

 Sitten se alkoi..

 Oooohh!

 Ja punaistakin!

 Arvasin ettei kukaan usko ennen kuin näkee nämä..

Saimme kuvattua paljon taivaita ja paljon revontulia. Ei ole mikään ihme että japanilaiset ovat niihin hulluina. Mutta miten sattuikin että saimme mahtavia näkymiä juuri viimeisenä iltana! Ihan kuin napista painaen. Olisikohan Napaketun Taisto ollut kuitenkin asialla. Ajastimella laittanut turisteille vähän viihdettä taivaanrantaan.. Oula ja Salla palasivat takaisin myöhemmin illalla, ja ei voi muuta kuin harmitella ettei kuvaajatytöllämme ollut kameraa mukana! No muistoihin ne jää kuitenkin..

Illansuussa aloimme pakata ja valmistella seuraavan päivän maraton-matkustusta. Edessä oli taas monta tuntia bussissa ja vielä enemmän tunteja junassa! Kamppeet siirtyivät pikkuhiljaa rinkkoihin ja kävimme läpi viikon varrella tapahtuneita asioita. Oli vielä viimeiset mahdollisuudet kuvata myös viikon alussa saatu kuvaustehtävä. Koska Pohjois-Lapin luonto on upea, arvaamaton ja jopa hurja ja tietysti ulkopuoliselle tarkkailijalle vieläkin uskomattomampi ja eksoottinenkin, oli tehtävän aiheeksi muodostunut "ristiriita". Miten sitä käsitteli kuvallisesti, oli jokaisen omassa mielessä mietittävä. Myös tehtävän laajuus tai kokoonpano oli jokaisen omassa harkinnassa. Joillekin tehtävän kuvat taisi syntyä helposti, joidenkin piti miettiä vähän pidempään. Valmiit työt nähdään myöhemmin Lappisessio-nimisessä tilaisuudessa Opistolla, jossa nähdään kaikilta reissussa olleilta paljon hienoja kuvia.

 Kylänraitti

Yö alkoi aikaisin, ei kulunut kauaa kun mökit ja mökkiasukkaat vaipuivat uneen. Revontulet rauhoittuivat taivaalla ja alkoi hiljaisuus. Kaikkialla oli pimeää ja kaunista..

Muurlan Opisto / VK

Karaokea ja poroerotus - valokuvaajien Lapinreissu jatkuu..

Edellisen kirjoituksen jälkeen olimme puhdistautuneet saunassa ja jotkut myös hangessa ennen Karaoke-iltamaa. Saimme paikalliseksi oppaaksi Kristan, joka osoittautuikin hyväksi tietolähteeksi paikallisesta elämänmenosta ja ihmisistä. Kuulimme myös, että parhaimpana (tai pahimpana) iltana Kievari on niin täysi ja vilkas, että tarvitaan kolme portsaria ovelle pitämään järjestystä! Se tuntui kovin hassulta, sillä itse istuimme siinä vaiheessa lähes autiossa ravintolassa. Lähin poliisi kuitenkin majailee satojen kilometrien päässä, niin riittäähän sitä ovimiehillä tehtävää. Joskus joutuvat tullimiehetkin selvittelemään välejä, kun ovat siinä lähellä, mutta kun tulli sulkeutuu jo yhdeksän maissa, ovat myöhäisillan ongelmat sitten ovimiesten asia.

 Tytöt selaa laululistoja

Karaoke alkoi hiljaisesti, mutta oma köörimme pääsi silti laulamaan saman tien. Korviamme ilahdutti mm. ryhmittymä Tofunakit5, joka koostui useammasta kasvissyöjästä ja palavasta halusta laulaa. Repertuaariin kuului mm. Mombasa. Bändin omat biisit eivät vielä olleet jostain syystä ehtineet karaoke-levylle, mutta sitä odotellessa löytyi veisuja Kievarin listasta. Karaoke-isäntä jaksoi uskollisesti kiittää myös Nakkien aplodien antajia esityksen jälkeen. Laulajia löytyi myös muita, mm. Jim antoi yleisölle kaikkensa ja yleisö vastasi siihen tietysti hurraten. Saipa tanssilattiakin heti alkuunsa vieraita, kun Helsingin oma Robbie lauloi enkeleistä. Paikallisista kovimpia laulajia olivat tanssitaitojaankin esitellyt Eero ja tyttöporukka Suvi ja Irma.

 Mombasa

Ilta jatkui pitkälle, tutustuimme paikallisiin, myös muihin kuin jättiläismäisten porotokkien omistajiin. Saimme mm. kuulla millaiset tuntemukset on paikallisella saamelaisella joka haluaa palavasti kertoa ja kritisoida ulkopuolisten ihmisten tietämättömyydestä Saamen historiasta ja kulttuurista. Joukkiomme loikkasi lopulta pelokkaina taksiin ja pyyhälsi pienten mutkien kautta mökeille. Pienempi osa ryhmästämme teki vielä hieman pidemmän lenkin ihan vahingossa, ja palasi mökeille porotarhojen kautta joskus yön tunteina. Ulkona oli -20astetta pakkasta ja ainakin Sissiltä unohtui lapaset kädestä. Hrrrhh.

 Poroerotuspaikalla

Seuraavalle päivälle olimme suunnitelleet käyntiä poroerotuspaikalla n.14km:n päässä. Päräytimme paikalle sopivaan aikaan. Poroerotus oli ollut edellisenä päivänä ollut täysillä käynnissä ja vietettiin välipäivää. Kirnumishommat jatkuivat taas seuraavana päivänä. Saimme siis kiertää ja kuvata rauhassa olematta liikaa tiellä. Toisaalta ihan ne tositoimet jäivät osittain näkemättä, ehkä hyvä niin. Ilma oli sumuinen ja melko kylmä. Asteita oli n. -14 ja sen huomasi pyörittyään tunnin alueella. Varpaat ja digikameroiden akut alkoivat jäätyä. Ailigas ei harmi kyllä näkynyt mitenkään erotusalueen vierellä, mutta olimme tyytyväisiä kaikesta huolimatta; sumu oli todella kaunis.

 Sumu peittää Ailikkaan

 Poroisäntien tupia

 Hirvas komentaa..

Muutamia isäntiä pyöri kelkoillaan alueella, mutta muuten oli hiljaista. Pienet porotuvat näyttivät autioilta, vain muutamasta nousi savukiehkura kohti korkeuksia. Niistä näkyi ikkunoiden läpi uteliaita naamoja, mahtoivat ihmetellä pientä joukkoamme, joka tähyili jokaista risua ja aitausta kameran läpi. Tapasimmepa paikalla myös yhden poroemännän, joka oli käynyt laskemassa omia porojaan ja vasojaan. Emäntä kertoi hieman työstään ja kehoitti menemään lähemmäs aitauksille kuvailemaan. Löysimmekin muutaman ison aitauksen jossa oli varmaan satoja poroja.

Hetken päästä kolme isäntää ilmestyi yhdestä mökistä ulos ja kysyivät halusimmeko tulla kuvaamaan kun yksi hirvaista pistetään päiviltään. "Huh! No ei kyllä kiitos pärjäämme kyllä ilmankin", vastasivat tytöt jotka koittivat selviytyä vielä edellisen illan kievari-laulannasta. Kun isännät tulivat takaisin he ilmoittivat kuvaajan löytyneen kumminkin. Mietin mielessäni, kukahan meistä oli se rohkea kuvaaja, joka halusi nähdä poron tainnuttamisen livenä. Kiinnostavaahan se tietysti olisi voinut olla, mutta osa meistä oli kuitenkin aika herkkiä, ja niin.. kaupunkilaisia. Tämä oli jo mahtavan eksoottista muutenkin!

Pian kuului kelkan ääntä ja isäntä kuljetti perässään isoa hirvasta, joka oli ammuttu. Perästä tuli Sissi, joka.. ei nyt ihan kalmanvalkoiselta näyttänyt, mutta ehkä hieman.. hämmentyneeltä. Isännät olivat osuneet paikalle, kun Sissi kameroinensa oli avoinaisessa aitauksessa. Aitaus suljettiin, poro tuotiin pienemmästä aitauksesta ja Sissi sai todistaa tapahtumaa kun ei poiskaan päässyt. Me muut saimme sitten todistaa poron nylkemisen ja muun puhdistamisen ja täytyy sanoa, vaikka kaupunkilaisia ollaan ja suurin osa kasvisyöjiäkin vielä (!), tapahtuma oli hyvin luonnollinen eikä ollenkaan karski. Päin vastoin. Teurastuksen tehnyt isäntä oli todella taivata käsistään. Toimitus tapahtui todella siististi ja poron kaikki osat otettiin talteen käyttöä varten. No joo, siinä vaiheessa kun porosta kaadettiin kaksi ämpärillistä verta sankoihin, niin hieman tuntui jossain.

 Verilettuainekset

Poroerotuspaikka oli hieno ja kokemus kaikkinensa mahtava teurastuksineen kaikkineen. Kun akut olivat loppu ja kortit olivat täynnä, tuli kyytimme hakemaan meitä takaisin kylälle. Päädyimme syömään lämpimät ateriat ravintolassa ja kävelimme kaupan kautta mökeille. Illalla oli ohjelmassa letun paisto. Mutta siitä ja myöhemmistä pimeäkelkkailuun liittyvistä tarinoista myöhemmin. Nyt päivälevolle taas yhden rankan raitisilmamyrkytyksen jälkeen!

Muurlan opisto VK  (kuvat: Heini ja Julia)

No nyt nappas!

Taivaalle ilmestyi valoilmiö! Olisikohan kyse revontulista vai siitä komeetasta tai asteroidista, mikä lentää lähellä maapalloamme juuri tällä hetkellä? Laitamme kuvan kohta tänne blogiin, jos vaikka joku osaisi täsmentää tietoamme ja sivustostamme tulisi avaruustietäjien tai Nasan tiedonhakublogi. Ainakin tiedämme, että vakilukijamme innostuu aiheesta samantien ihan hirveästi! Hän tietää kyllä itse kun hänestä puhutaan.

No avaruus- ja taivasasioista maan pinnalle. Eilen arvuuttelimme pääsyä Ailigakselle ja olimme varhain hereillä, jotta oikeat kelkkamiehet löytäisivät meidät valmiusasemista. Pönötimme täysvarusteissamme Napaketun emännän pihassa, jonne olikin koottu pari kelkkaa ja rekiä. Hetken kuluttua saapui kelkkamiehemme Jouni, joka valmisteli lähtöämme rauhaksiin.
Piha oli muuten hiljainen, joskin kohta pörräsi kaksi nuorta lapinjannua täydellä kaasulla pihamäkeä alas. Toisella pojista oli irokeesipipo. Porukkamme näytti huvittuneelta ja hämmentyneeltä. Yhtäkkiä meillä oli neljä kelkkaa ja kolme rekeä kahden yhdistelmän sijaan. Liikatarjontaa! Emäntä oli hakemassa meille lisää kypäriä ja saapuessaan oli nuoremmille jannuille vihainen. Edellisenä iltana heitä oli yritetty saada kiinni puhelimella siinä onnistumatta ja iltamyöhällä oli pitänytkin varata uusi kelkkamies tunturiretkellemme. Kaikesta huolimatta ensin sovitut kuskit tulivat paikalle ja olivat valmiina lähtöön.
Kuten sanottua, emäntä oli vihainen. Pojat saivat kuulla kunniansa asioiden huonosta järjestelystä ja meitä jo nauratti. Myöhemmin selvisi että läksytys oli tullut ihan tottumuksesta, sillä emäntä oli joskus ollut poikien opettaja koulussa! Sähäkästä alusta huolimatta saimme aivan mahtavan reissun. Loppujen lopuksi rekikuskeiksi lähtivät kelkkailija Jouni ja Napaketun nuori emäntä Krista. irokeesipipoinen Kimi lähti avuksi omalla kelkallaan ja näytösluontoisesti pörräsi kelkalla pari kertaa uppohangessa.

 Lilli ja tunturi

Kelkkakyytiä varten olimme varustautuneet kypäröin mahdollisten tällien varalle. Samaiset kypärät pidimme päässämme tunturin tuulessakin. Puuskat olivat niin kovia, että kevyimmät meistä olivat lähdössä jo lentoon. Joukkion vaappuessa tuulessa ympäriinsä näytimme varmaan eksoottisilta. Kuin isopäisiltä avaruus-ukoilta. Pikkuhiljaa alas vaeltava epämääräinen jonomuodostelma oli todella huvittavan näköinen. Luminen maisemakin oli ajoittain kuin kuussa. Harvemmin varmaan tunturimaisemia ihaillaan motoristivehkeissä..

Kun makkarat ja leivät oli nautittu puimme taas avaruuskuomut päähämme ja istuimme alukseemme eli kelkan perään rekeen. Matka oli hauskan kuoppainen ja joskus päät kolisivat yhteen kun kuoppa oli oikein syvä. Rohkeat matkalaiset Salla ja Hellu (aina ne tekee ne erityisjutut..) pääsivät istumaan kelkan kyytiin kuskin taakse. palasimme mökkien pihaan väsyneinä, mutta onnellisina. Pihassa oli vielä pakko ottaa yhteiskuva, koska näytimme niin hölmöiltä.

Sitten näimmekin sen ihmeellisen valoilmiön taivaalla! Porukka juoksi taas pihalle kameroinensa ja koitimme saada selvyyttä ilmiöön. Ufot olivat laskeutuneet tai jostain ydinräjähdyksestäkin saattoi olla kyse. Ihmettelyyn meni puolisen tuntia, jonka aikana Hellu (joka on sinnitellyt flunssaisena jo muutaman päivän) leipoi molemmille mökeille omat herkullisen näköiset marjapiirakat. mutta ennen piirakoita piti kokata se varsinainen ruoka. Listalla oli pastaa ja tomaattikastiketta. Kauppamatkalla oli pakko pysähtyä kaakaolla
kievarissa ja nauttipa pari herkkusuuta myös jäätelöannokset. Samalla selvitettiin viikottaisen  karaokeohjelman aikataulua.
kahden kilometrin (siis yht. 4km) kauppamatka menee nyt jo ihan vauhdilla. Tällaista kävelyharrastusta tai asioiden hoitoa voisi jatkaa kotosallakin. ulkoilua kovissa pakkasissa ja kauppatavaroiden hakua pulkalla. Ainiin, meillähän ei ole etelässä enää lunta. Ei taidakaan onnistua..

Murlan Opisto VK  (kuvat: Julia Weckman)